Monopeli – fyysisen teatterin ja sarjakuvataiteen välinen tutkimusprojekti


Sallitaanko elämässä vain valmiiksi kalkitut kilparadat, annetut totuudet ja arvot? Määrittääkö elintilaamme pelikenttä, jonka rajojen sisäpuolella on pysyttävä? Kuka saa määritellä kentän koon ja uudistaa pelisääntöjä? Kuka valitsee joukkueen ja kenestä tulee kapteeni? Kuka viheltää pilliin ja jakaa rangaistukset?

Monopeli on taiteiden välinen tutkimusprojekti, jossa fyysisen teatterin ja sarjakuvataiteen keinoin tutkitaan ihmisenä olemisen kysymyksiä nyky-yhteiskunnassa. Projektissa tarkastellaan kriittisesti annettuja sukupuoliroolimalleja sekä pohtii itsestäänselvyyksinä pidettyjen määritelmien ja luokittelujen merkitystä yksilön elämäntarinan ja identiteetin muodostumisessa. Taiteellisen tutkimusprosessin tulokset esitetään Monopeli-teoksena, joka saa ensi-iltansa 12.11.2010 Demoteatterissa, Tutkivan teatterityön keskuksessa, Tampereen yliopistossa.

Projektissa taiteen tekeminen ymmärretään itsessään tutkimusaktiviteettina sekä tutkimustulosten raportointina (esitysetnografia). Monopeli-projektissa käytetään kristallisaatiometodin tiedonkeruu, analyysi- ja raportointimenetelmiä. Kristallisaatioon kuuluu oleellisesti tiedon jakaminen myös muun kuin akateemisen tiedeyleisön kanssa. Kristallisaatio ei ole kuitenkaan vain taiteellista tutkimusta, vaan siihen kuuluu myös perinteisempien kvalitatiivisten tutkimusmenetelmien käyttö. Monopeli-teoksen ohjaaja Raisa Foster on käyttänyt kristallisaatiometodia myös väitöskirja-tutkimuksessaan.

Tutkija-tanssitaiteilija Raisa Foster on aikaisemmissa projekteissaan Kristallikorot (2006) ja Katiska (2008) tarkastellut identiteetin ja minuuden kysymyksiä tanssitaiteen keinoin. Kristallikoroissa tutkittiin nykynaisena olemista; Katiska keskittyi puolestaan nuoren miehen identiteetin kuvaamiseen. Molemmat teokset sivuavat myös sukupuolirooleja ja stereotypioita. Foster viimeistelee parhaillaan väitöskirjaansa, jossa tutkitaan tanssi-innostamisen (eng. dance animateuring) mahdollisuuksia henkilön subjektiuden kehittymisen tukena. Väitöskirja pohjautuu Katiska-projektiin. Uudessa Monopeli-teoksessaan Foster käyttää lähtökohtana paitsi esiintyjän omasta kehosta nousevia impulsseja myös kuva- ja tekstiaineistoa, joita hän työstää monitaiteellisesti yhdessä työryhmän kanssa. Fyysisen teatteriesityksen ohjaajana Foster on kiinnostunut erityisesti siitä, miten keho ja liike ilmaisevat sukupuolta ja sosiaalisia rooleja. Monopeli korostaa ei-juonellisella montaasirakenteellaan tiedon moninaista, paikallista ja osittaista luonnetta.
Sarjakuvataitelija Tiitu Takalo tunnetaan erityisesti naiseuden, tyttöyden, ihmissuhteiden sekä aktivismi- ja vaihtoehto-elämäntapojen kuvaajana. Takalo purkaa teoksissaan normaaliuden ja epänormaaliuden käsitteitä ja pyrkii muistuttamaan, että sukupuoli, jonka perusteella meitä eniten määritetään ja arvotetaan, on vain pieni osa identiteettiämme. Takalon sarjakuvat ovat Monopeli-teoksen keskeisenä sisällöllisenä ja visuaalisena osana. Sarjakuvat projisoidaan osaksi teoksen näyttämökuvaa, jolloin ne voivat esimerkiksi nuorisolle tutumpana taiteenlajina helpottaa teoksen katsomista. Sarjakuvataiteen ilmaisu kumpuaa sanan ja kuvan liitosta. Teoksessa kuva ja sana ovat vuoropuhelussa liikkeen kanssa. Mitä uutta tietoa tästä dialogista syntyy?

Monopeli-teoksen esiintyjä Mona Ratalahti on tamperelais-kansainvälinen koomikko, klovni ja performanssitaiteilija, jonka rohkeat mutta lämminveriset hahmot saavat aikaan terapeuttista, jopa hysteeristä ja tarttuvaa naurua. Teoksen valosuunnittelusta vastaa Jere Mönkkönen, jonka tekninen tinkimättömyys valojen toteutuksessa, mutta myös erityisesti hänen kiinnostuksensa poliittisesti ja sosiaalisesti merkittävän taiteen tekemiseen asettaa yhteistyölle hyvän lähtökohdan.